Korvaamaton osa toukokuun alle 19-vuotiaiden naisten salibandyn MM-kisoja ovat loistavat vapaaehtoiset, joita ilman kisojen toteuttaminen ei olisi mahdollista. 

Vapaaehtoistiimin jäsenenä pääset mukaan mielenkiintoisiin tehtäviin, saat loistavan mahdollisuuden oppia uutta ja koet suuren urheilutapahtuman ainutlaatuiseen ja kansainvälisen tunnelman. Tärkeintä vapaaehtoisena toimimisessa on, että asenteesi on kohdallaan eli voit hyvin hakea vapaaehtoiseksi, vaikka sinulla ei olisi aiempaa kokemusta vapaaehtoistehtävistä. Jos kuitenkin olet jo kokenut konkari, niin muistathan kertoa meille siitä. Positiivinen ja innostunut ote sekä kyky toimia osana isompaa tiimiä ovat tärkeitä ominaisuuksia jokaiselle vapaaehtoiselle.

HYVÄ TIETÄÄ

Salibandyn alle 19-vuotiaiden MM-kisat järjestetään 8.-12.5.2024 Lahdessa. Kaikki ottelut pelataan Lahden Urheilu- ja Messukeskuksessa. Vapaaehtoistehtävät sijoittuvat pääasiassa turnauksen ajalle.

Jokainen vapaaehtoinen saa työvaatetuksen ja lämpimän aterian jokaisena työpäivänä. Pyrimme järjestämään vapaaehtoisille mahdollisuuden päästä seuraamaan pelejä työpäivinään (työtehtävien salliessa).

Huomioithan, että emme korvaa vapaaehtoisuuteen liittyen matka- tai majoituskustannuksia.

Eri vapaaehtoistehtäviin liittyvät kieli- ja muut vaatimukset näet tehtävänkuvauksista, joten tutustuthan niihin huolellisesti. Toivomme, että olet jo hakuvaiheessa mahdollisimman sitoutunut prosessiin, vaikka toki odottamattomia esteitä voi tulla eteen. Hakuvaiheessa voit ilmoittautua isompiin tehtäväkokonaisuuksiin, mutta mikäli jokin tietty tehtävä kiinnostaa, mainitsethan siitä lisätiedoissa.

HAKEMINEN JA AIKATAULU 

Salibandyn MM-kisojen vapaaehtoishaku oli käynnissä 22.11.2023-31.1.2024. Hakuaika on suljettu, mutta mikäli olet kiinnostunut tapahtuman rakentamisesta ja kansainvälisestä urheiluviikosta, niin laita viestiä:

Vapaaehtoiset
Tea Naskali
volunteers@salibandy.fi

Jos olet aiemmin toiminut vapaaehtoisena salibandyturnauksissa tai muissa tapahtumissa, kerro meille kokemuksestasi sekä mahdollisesta erityisosaamisestasi. Täytäthän hakemuksen, vaikka olisit jo ollut meihin aiemmin yhteydessä vapaaehtoishakuun liittyen.

HAKULOMAKE

TEHTÄVÄKUVAUKSET

Mukaan valitut vapaaehtoiset jaetaan pienempiin tiimeihin, joita luotsaavat tiiminvetäjät. Vapaaehtoisille järjestämme kevään 2024 aikana koulutustilaisuuden ja kaikkien vapaaehtoiseksi valittujen tulee osallistua koulutukseen. Huomioithan, että kaukalopartioryhmän ilmoittaminen mukaan tapahtuu erillisellä hakulomakkeella täältä.

Jos mieleesi nousee kysymyksiä, olethan yhteydessä volunteers@salibandy.fi. Hakujärjestelmässä ilmeneviin ongelmiin vastaa Lahden Kaupunki.

Lisätietoja Lahden kaupungin sivuilta.

Women's U19 World Floorball Championships 2024 8th-12th May, 2024 in Lahti, Finland
Women's U19 WFC starts in.....
Päivät
Tunnit
Minuutit
Sulje